SANATORIO

SANATORIO

torstai 7. huhtikuuta 2016

Liikkumisen iloa, uutta energiaa ja hyvää mieltä.





Kuva lainattu inwellin sivulta.

Kuva lainattu inwellin sivulta.


Kyllä se vaan niin menee, että energisyys, itsevarmuus ja hyvä mieli kasvaa liikunnalla.

Pienen tauon jälkeen aloitin taas jumppailut inwellin parissa. Voin sanoa, että sen huomaa heti omassa olotilassa. Mieli on tuplasti pirteämpi ja energisempi jo muutamien treenien jälkeen.

Päivät lähtee mukavasti käyntiin kun aloittaa aamut kunnon treenillä.

Itsellä on ollut hankala yhdistää säännöllistä liikuntaa arkeen varsinkin kesä aikaan kuin mies paljon töissä. Iltaisin ei enään energiat riitä varsinkin jos on huonot yöunet takana. Nämä kotijumpat ovat olleet mukava tapa liikkua ja ohjelmoida liikkuminen päivittäiseen rutiiniin, miten itselle parhaiten sopii.

Äitinä on myös ihana huomata miten omat jumppailut tuo myös intoa lapsille. Me vanhemmat olemme esimerkkinä myös lapsillemme ja mikä onkaan parasta kuin liikunnan nauttiminen koko perheen voimin. Äiti jumppaa, lapset jumppaa ja lelut jumppaa.

Minulla on ilo saada jakaa teille lukijoille viikon ilmaisen tutustumiskoodi inwellin nettijumppiin. Koodilla: sanatorio

Koodia "sanatorio" käyttämällä saat viikon treeniaikaa inwell.fi palvelussa veloituksetta. Aktivoi koodi seuraavan kahden viikon aikana. Koodia voi käyttää yhden kerran/henkilö

Ohjeet koodin hyödyntämiseen: Mene sivulle inwell.fi. Valitse sivulta "liity mukaan". Sen jälkeen valitse "jatkuva tilaaja". Luo tunnukset, kirjaa korttisi tiedot. Maksuksi käy kaikki yleisimmät maksukortit, sekä pankki- ja luottokortti. Lisää alennuskoodi alhaalla olevaan alennuskoodi-kohtaan ja klikkaa "KÄYTÄ" hyväksy käyttöehdot ja lähetä tilaus. Sen jälkeen palvelu on avoinna ilmaiseksi 7 vuorokautta.

HUOM! 7 Vuorokauden jälkeen tilaus jatkuu automaattisesti, ellei tilausta peruta. 20euron kuukausimaksu veloitetaan automaattisesti kuukauden välein. Ei aloitusmaksua, eikä irtisanomisaikaa.

Nyt kaikki innolla jumppaamaan. Suosittelen kaikkia lähtemään mukaan kokeilemaan. Videoiden avulla jumppailuun saa lisää motivaatiota tehdä liikkeet loppuun oikealla tekniikalla.
Sivustolle on uutena tullut kevyet treenit liikuntaan aloitteleville. Raskaana oleville on myös omat ohjelmansa. Nyt on tekosyyt pyyhitty pois ;)
Tsemppejä treeneihin kaikille :)





5 kommenttia:

  1. Se liikunnan jälkeinen olotila on ihanaa :) Näin kevään tullen olen itsekin saanut intoa liikkumiseen, ehkä se on tuo valoisuus ja aurinko joka täällä välillä jo näyttäytyy :)

    -L

    VastaaPoista
  2. Minä olenkin jossain vaiheessa tätä Inwellin treeniä kokeillut ja tykkäsin kyllä kovasti, sitten vaan iski jonkinasteinen laiskuus ja se jäi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellä onkin nyt tavoitteena,että saisi ruutiinin siihen liikkumiseen. Ettei tulisi aina noita ikäviä laiskuus jaksoja ;D

      Poista
  3. Olisikohan tässä minulle ratkaisu liikkumiseen (vaunulenkkien lisäksi). Salille ja ryhmäliikuntatunneille kovasti haluaisin, mutta ongelmana on vauva jolle pitäisi olla sen ajaksi hoitaja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti, tämä on itselle ainakin ollut paras ja helpoin tapa yhdistää liikunta kotiäitiyteen.

      Poista