SANATORIO

SANATORIO

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Liebster Award- blogihaaste



Sain Sisulla ja sydämmellä bloggarilta blogini ensimmäisen haasteen. Liebster Award blogihaasteen tarkoitus on tutustua uusiin/pieniin ( alle 200 lukijan ) blogeihin.

Tässä tarkemmin haasteen tarkoituksesta ja ohjeet haasteen saaneille

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä bloggaajille.

Tässä on saamani 11 kysymystä ja vastaukset.

1. Milloin olet aloittanut bloggaamisen ja miksi?
Blogini aloitin raksablogina ja myöhemmin innostuin jakamaan kuvien kautta tekemiäni juttuja. Aluksi itselle päiväkirjana, muistaa paremmin mitä kaikkea sitä on tullutkaan värkättyä. Ja saapahan tehtyä työt loppuun viimeiseen langan päättelyyn asti. Ideoita kuin aina tuppaa olemaan ja niitä keskeneräisiä töitä aina välillä kasaantuu.

2. Kuinka paljon blogi vie aikaasi?
Tämä on vähän kausiluontainen juttu. Joskus enemmän, joskus vähemmän. Näpläilyjen ohessa sitä tekee jo ajatustyötä, että mitäs sitä tänne kirjoittelis. Koneellahan ei loppujen lopuksi kauan aikaa nokkatuhise. Ehkä tämä on jo jonkinlainen elämäntapa, ei sitä aikaa paljon mieti.

3. Nimeä kolme suosikkiblogiasi ja miksi juuri nämä?
Ei minulla ole tiettyjä blogeja mitä hirveesti seurailisin. Pop bloggareiden kautta tullut seurattua kollegoiden blogeja. Tykkään olla omanlainen ja saada ne omat ideat. Eikä siihen aikakaan varmaan riittäisi.

4. Mistä unelmoit juuri nyt?
Unelmoin uudesta kodista, uudesta ammatista. Unelmoin siitä että aikaa olisi enemmän. Unelmoin siitä että saisin nukkua ehjiä öitä.

5. Mitä odotat vuodelta 2016?
Toivon että vihdoin löydetään sopiva ratkaisu missä haluaisimme loppu elämämme asua. Vielä kun lapset ovat pieniä muutoksille on enemmän tilaa.

6. Mitä muuttaisit elämässäsi?
Sen että olisin pitänyt enemmän yhteyttä rakkaisiin ystäviini ja en olisi niin saamaton soittelemaan heille. Olette tärkeitä <3

7. Jokin jouluperinteesi?
Vietetty aika sukulaisten ja läheisten kanssa. Pelaillen, rauhoittuen ja nauttien.

8. Missä viettäisit joulun, jos saisit valita? Kotona vai ulkomailla?
Ehdottomasti kotona.

9. Lempituoksusi? (ei välttämättä hajuvesi :))
Kesäisen sateen  jälkeinen luonnon tuoksu. Tai täällä maalla kevään mukana tuleva lannantuoksu:)

10. Mikä on rakkain asia tai esine kodissasi?
Valoisuus, joka tulee keittiön ja olohuoneen isoista ikkunoista.
Takka, mikä luo ihanaa lämpöä ja kodikkuutta.

11. Terveiset ja toiveet lukijoillesi/muille bloggaajille?
Tykkäisin niin,että te lukijat jättäisitte edes sen pienen kommentin. Tiedän, että teitä käy täällä kurkkimassa ;)  Se antaa niin paljon lisää energiaa. Olisi niin mukava kuulla muidenkin mielipiteitä, eikä pelkästään omia löpinöitä :) ja mielellään otan vastaan parannus ehdotuksia ja ehdotuksia siitä mitä itse haluaisitte täältä lukea ja katsella.

Olipas hauska miettiä kysymyksiin vastauksia ja nyt ehkä tiedätte minusta taas vähän jotain enemmän.

Tässä tulee minun 11 uutta kysymystä seuraaville bloggaajille.

1. Mistä saat ideoita ja motivaatiota blogiisi?
2. Mikä on parasta bloggaamisessa?
3. Mistä blogisi sai alkunsa?
4. Mistä unelmoit ja haaveilet?
5. Mista saat energiaa arkeesi?
6. Oletko tyytyväinen elämääsi? vai haluaisitko muuttaa jotain elämässäsi?
7. Miten vietät vapaa-aikaasi?
8. Mikä on paras vuodenaikasi ja miksi?
9. Mistä nautit eniten kodissasi?
10. Mitä muuttaisit kodistasi?
11. Lopuksi terveiset ja toiveet lukijoile

Pistän haasteen seuraaville eteenpäin, Itse nautin miettiä tarkemmin kysymyksiin vastauksia, toivottavasti tekin :)
ponnarilla
R.E.K.I
Lämmin ilo
Vaihtelevastivalkoista
Suortuva
sopivasti sikinsokin
Hetkiä maalla
Button&stripe

Ihan 11 blogia ei nyt löytynyt, mutta ottakoon haasteen vastaan ken haluaa.

4 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta :) Koitan ehtiä vastailla jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta, olen tähän syksyn mittaan vastaillutkin, mutta jos vain muistan niin otan haasteen uudemman kerran vastaan.
    Tuo on totta, että välillä blogiin menee enemmän aikaa ja välillä vähemmän. Kirjoittamiseen ei mene niinkään kauaa mutta tykkään seurata myös muiden blogeja säännöllisesti niin tämä on se joka vie paljon aikaa.
    Minäkin unelmoin enemmästä ajasta tai sit vain pitäisi priorisoida pois ns. turhia asioita, joskus vaan olla ja nauttia olosta ja elämästä.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset haasteesta! Just nyt on kiireitä, mutta vastailen kyllä vielä :)

    VastaaPoista